Yksilöllisen oppisopimuspolun kautta ammattiin

Husam Qazziha on taidokas kondiittori ja hänellä on 15 vuoden kokemus ravintola-alalta Jordaniasta, Dubaista ja Suomesta. Nyt Qazziha opiskelee Suomessa kokiksi. Ouluun miehen toi vaimo ja perhe.

– Aiemmin opiskelin Suomessa oppilaitoksessa päiväopetuksessa, mutta olen enemmän tekijä kuin oppitunneilla istuja, joten tämä oppimismuoto sopii minulle paremmin, Qazziha kertoo.

Oppisopimuspolku rakennetaan aina yksilöllisesti ja opiskelija etsii itse sopivan työpaikan. Qazziha oli kuullut Virpiniemen ravintola Sykkeen työpaikasta Punaisen Ristin vapaaehtoistyön kautta ystävältään.

– Oppisopimus kestää kaikkineen vuoden ja neljä kuukautta. Olen ollut nyt oppisopimuskoulutuksessa kahdeksan kuukautta ja minulla on vielä puoli vuotta jäljellä, mies kertoo.

Qazziha on ollut tyytyväinen oppisopimuspaikkaansa ja hän kehuu pomoaan ja heidän yhteistyötään.

Kahden lapsen isä pitää työstään, vaikka ammattiin kuuluu myös iltavuoroja. Tärkeää on, että pääsee kouluttamaan itseään omalla alallaan.

– Välillä kielimuuri voi olla vähän esteenä, mutta tämä ammatti on todella hyvä, Qazziha summaa.

Oppisopimuskoulutusta hän suosittelee kaikille, jotka tykkäävät ennemmin tehdä töitä kuin vain opiskella koulussa. Valmistuttuaan Qazzihalla on yksi toive yli muiden.

– Haluaisin löytää työpaikan Oulusta ja päästä tekemään oman alan töitä, mies kertoo.

Julkaistu aluenperin: OSAO, oppisopimusyksikkö