Oppisopimuksella työelämään

Juho Lappalainen aloitti opiskelunsa toimitilahuoltajaksi elokuussa 2014 lievästi kehitysvammaisten tuetussa oppisopimuksessa (TUKEVA). Nyt opinnot on suoritettu valmiiksi ja toimitilahuoltajan paperit sekä työtodistus ovat taskussa.

Valmistujaisjuhlissa 30.8.2017 Juho kertoi kokemuksiaan oppisopimuskoulutuksesta. ”Oppisopimus on hyvä tapa oppia, parempi kuin olla vain koulussa”, Juho toteaa ja jatkaa samalla ”koulussa mielenkiintoisinta oli inventaarion sekä kuormakirjojen käsittelyn opettelu”.

Juhon työtehtäviin K-Market Jälkkärissä Palokassa kuului mm. tavaroiden hyllyttäminen, asiakas-kahvituksesta huolehtiminen ja pullokoneen hoitaminen. Mielekäs työ oli myös hyllyvälien peseminen yhdistelmäkoneella. Aluksi Juho nimittäin pesi hyllyvälit mopilla, mutta opittuaan yhdistelmäkoneen käytön, peseminen sujuu nyt nopeammin.

Muutoksia opinpolulla

Kaikkiaan Juho suoriutui erinomaisesti opinnoistaan, vaikka tilanteet muuttuivatkin koulutuksen aikana paljon. Oppisopimuskoulutuksen puolessa välissä K-marketin kauppias vaihtui ja työpaikalle tuli myös uusia työkavereita. Lisäksi koulutukseen valittiin suoritettavaksi loppuvaiheessa yksi tutkinnon osa kokonaan eri tutkinnosta eli kaupan työympäristöön soveltuva Tavaran vastaanotto ja säilytys logistiikan perustutkinnosta. Näin Juho näytti osaamisensa kaikkiaan seitsemässä ammattiosaamisen näytössä. ”Vähän näytöt jännitti, mutta ei paljon”, Juho kertoo.

Juho on K-Market Jälkkärissä tärkeä ja pidetty työntekijä, joka tuntee monia asiakkaita ja saa heiltä kehuja työstään. Juhon hyvä työote näkyy myös siinä, että hän jatkaa työskentelyä samassa työpaikassa vielä oppisopimuskoulutuksen jälkeenkin. Tosin jälleen uuden kauppiaan työntekijänä.

Jalkapallo on ollut hyvä harrastus työn ohessa koko oppisopimuskoulutuksen ajan. Viime kesänä 16.-20.7.2017 hän osallistui Special Olympics -jalkapallon Kim Kallström Trophy -turnaukseen Göteborgissa, Ruotsissa. Tuomisina sieltä oli upeasti pronssimitali!

Yhteistyötä

Juhon oppisopimuskoulutuksen aikana tehtiin monialaista yhteistyötä, johon osallistuivat Juhon ja työnantajan lisäksi Juhon vanhemmat, Jyväskylän oppisopimuskeskus, Bovallius-ammattiopisto ja Jyväskylän kaupungin työvalmennuspalvelu Kätevä sekä Kela.

Julkaistu alunperin: Jyväskylän oppisopimuskeskus