Ammatillinen koulutus turvaa yritysten kilpailukykyä – mutta millaisilla jatkuvan oppimisen karttamerkeillä?
Tuli mietittyä kesällä kerran jos toisenkin: mitä ihmettä tapahtui jatkuvalle oppimiselle ammatillisessa koulutuksessa? Ja mitä tämä tarkoittaa koulutusta tarvitseville aikuisille? Entä osaamista ja osaajia kaipaaville yrityksille?
Toistetaan keväinen tiukka fakta: hallitus päätti leikata 100 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta. Jatkoksi todettiin, ettei tuo leikkaus tule koskemaan oppivelvollisia vaan kohdennetaan täysimääräisesti jo aikaisemmin tutkinnon suorittaneiden aikuisten koulutukseen. Toisin sanoen rahoitusta säätämällä vähennetään olennaisesti koulutuksenjärjestäjien mahdollisuuksia ammatti- ja erikoisammattitutkintojen toteuttamiseen ja ammatinvaihtajien kouluttamiseen perustutkinnoissa.
Huolta on monella foorumilla pidetty esillä aikuisten opiskelumahdollisuuksien merkittävästä kaventumisesta, kun vielä aiemmin oli jo päätetty aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta. Tuuli käy nyt monesta suunnasta tuntuen siltä, että koulutusjärjestelmämme ei enää halua tunnistaa tarvetta työuran aikaisille siirtymille ja tutkintomuotoiselle täydennyskoulutukselle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamispäätöksen jälkeen pragmaattisena tunnettu oppisopimusväki tosin ehti miettiä myönteisesti: työsuhteinen opiskelu oppisopimuksella näyttäytyi aikuiselle oppijalle edelleen mainiona väylänä kasvattaa osaamista tai vaihtaa alaa ilman poissaoloja työelämästä. Koulutuksen järjestämisen rahoituksen leikkaukset sen sijaan osuvat edellytyksiimme ylipäätään tarjota koulutusratkaisuja.
Toistaiseksi vähemmälle huomiolle on jäänyt tehdyn linjauksen vaikutus elinkeinoelämän ja yritysten kilpailukykyyn pidemmällä aikavälillä. Ammatillisen koulutuksen toimijat ovat usein erinomaisesti alueensa elinkeinoelämään verkostoituneita, luotettuja kumppaneita. Olemme tottuneet tarttumaan asiakasyritystemme osaamisen tarpeisiin, olipa sitten kyse nuorten opiskelijoidemme työelämässä oppimisesta, esihenkilötehtäviin siirtyvän henkilöstön koulutuksesta tai vaikkapa tuotannon henkilöstön lisäyksestä oppisopimuksen keinoin. Aina tämän palvelutehtävän hoitamiseen eivät nyt puheen keskiöön nostetut lyhytkestoiset tutkinnonosakoulutukset riitä. Niitäkin toki osaamme täydennyskoulutuksen palveluina hyödyntää – tarpeen mukaan.
Osaaminen ei ole kerralla annosteltava rokote vaan jatkumo, niin yksilölle kuin yrityksellekin. Tarvitaan nuorten ensimmäisiä tutkintoja ja uutta väkeä suomalaiseen työelämään. Tarvitaan perusosaamista, jonka päälle on mahdollista rakentaa erikoistunutta ammattitaitoa kokemuksen yhdistyessä täydennyskoulutukseen. Tarvitaan mahdollisuuksia vaihtaa suuntaa, tehdä muutoksia, reitittää retki uudestaan. Nuorten koulutus on tärkeää, mutta työvoiman saatavuuden näkökulmasta aikuisten ammatinvaihtajien merkitys on monelle yritykselle korvaamaton. Toisaalta suomalainen yrityskenttä on leimallisesti pienten ja keskisuurten enemmistöä. Pk-yrityksillä on harvoin resursseja systemaattisesti rakentaa omia koulutusmallejaan tai hankkia laajalti koulutusta esimerkiksi yrityksen kriittisissä kasvun vaiheissa. Ammatillista koulutusta tarvitaan henkilöstön ja yritysten kehittämiseen lähellä arkea ja liiketoiminnan ydintä, kaikenkokoisissa yrityksissä.
Koulutuspolitiikka on viime vuosina kohdellut ammatillista koulutusta kovin tempoilevin ottein. Heittopussin asemaan on jäämässä jatkuva oppiminen, josta kyllä riittää kauniita ajatuksia. Kesällä kerran kävi mielessä, että kokonaisnäkemys suunnasta on hukassa kuin nuorella metsäkauriilla kaupunkialueella sijaitsevan pientalon pihalla. Eteenpäinhän sekin lähti, varmasti parempaan paikkaan. Koulutuksen – erityisesti ammatillisen koulutuksen – suuntaa valittaessa tulee määrittäjien aina muistaa, että valinnat eivät koske vain koulutusjärjestelmää. Ne ovat mitä suurimmassa määrin kilpailukyvyn, yritysten kestävän osaamistaseen ja elinvoiman kysymyksiä.
Maija Savolainen
yrityspalvelupäällikkö, Savon koulutuskuntayhtymä
Suomen oppisopimusosaajat ry, hallituksen jäsen ja 2. varapuheenjohtaja